Tekstit

TYTTÖYS 2. viikko

Tytöt ja tyttöys on aina nähty vähän heikkona lenkkinä, koska ”tytöt itkee koko ajan”. Minä en itke, mutta silti kaikki (todistetusti) olettavat minut tytöksi. Olen useasti riidellessäni kuullut kommentin: ”no aijotko itkee vai?” olen rauhallisesti todennut, että en, koska juuri nyt huudan sinulle tässä, näyttääkö siltä että aijon itkeä? Okei, olen ehkä itkenyt raivosta, mutta se on eri asia... Feminiinisillä henkilöillä oletetaan aina olevan todella suuri ja voimakas hoivavietti. Eli aina jos näemme (tai kohtaamme) jotain söpöä, meidän pitäisi muuttua eläviksi sydänsilmä emojeiksi, ja huutaa: oo! En jotenkin jaksa uskoa, että se toimii näin kaikilla..... Minulla on vahva hoivavietti, mutta ei se silti kohdistu kaikkiin söpöihin asioihin ympärilläni. Ja sitäpaitsi: yhtä hyvin pojilla/miesoletetuilla voi olla hoivavietti, se asia ei nimittäin sukupuolta katso... Tosin naisoletetut on aika usein opetettu korostamaan sitä, ja poika/miesoletetut vaijentamaan se kokonaan, joten taas päädytt...

TYTTÖYS - 1. viikko

Sivusinkin jo aihetta instagramin puolella, mutta nyt vähän enemmän ränttäystä ja tietysti tilastot! Tyttöys nähdään meidän yhteiskunnassamme vähän nolona asiana, joka oikeastaan on aika söpöä, mutta ei silti mitenkään kannattavaa koska noh.... tytöthän ei ikinä pärjää... Tyttöys voi olla identiteetti, tyyli, rooliasu... (lista jatkuu...) mutta se ei ole kannattavaa! Monessako työpaikkahakemuksessa sanotaan: ”Tyttömäisyydestä on hyötyä”? Niinpä, ei kauhean monessa. Minulle henkilökohtaisesti tyttöys on ehdoton ei, koska en halua tulla rinnastetuksi tytöksi. Tai en ainakaan halua, että minusta käytetään väärää pronominia tai kutsutaan tytöksi. Minulla on feminiininen tyyli, ja näytän aika feminiiniseltä, mutta en pyytänyt ketään olettamaan sukupuoltani! En halua tulla tungettuksi lokeroon johon en kuulu! Ja kyllä: meillä on normi olettaa ihmisen sukupuoleksi joko sukupuoli A tai B, mutta se ei tarkoita, ettenkö minä voisi olla sukupuolta X ja joku muu sukupuolta Ö, joten yrittäkää olla ...

”Rauhoitu muru”

Sisältövaroitus: teksti sisältää rajua kieltä, ja paljon sarkasmia. Kuinkakohan monesti minua on käsketty rauhoittumaan kun olen vähän korottanut ääntäni tuodakseni mielipiteeni julki? Viimeksi tänään kuulin koulussa, miten miespuolinen opettaja käski naisoletettua oppilasta ”rauhoittumaan vähän”, koska hän nauroi kovaäänisesti. Siis eiikö nauru ole rentoutumisen merkki? Ei ilmeisestikkään silloin, kun ollaan keski-ikäisen miehen tunnilla, ja puhe on tytöstä. Ristiriitaista tästä tulee silloin, kun mietimme, monestikkohan poika/miesoletettuja käsketään ”rauhoittumaan vähän”, yhden pienen naurun takia, joka ei edes häirinnyt tuntia! Niimpä, harvemmin. Pojat saavat olla levottomia, eikä heitä käsketä rauhoittumaan. Heitä käsketään keskittymään, joka ilmeisesti on paljon miehisempää kuin rauhoittuminen. Taidampa tästä lähtien sanoa miehille (sillä kyllä, he ovat aina miesoletettuja), jotka käskevät minua ”rauhoittumaan vähän”, että rauhoituppa itse, ja mieti onko se kivaa. Olen ihmeissäni...

VAMMAISUUS? - mitä se on? Pitääkö sitä hävetä?

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen kun kuulet sanan vammainen? Pyörätuolissa istuva surkuteltava marttyyri, jota taputtelet päähän aina kun kävelet ohi? Vai menestyvä pyörätuolissa istuva optimisti, joka kertoo sinulle suoraan mitä ajattelee, jos rohkenet taputella häntä päähän? Rehellisesti: kumpi näistä luonnehdinnoista vastaa sinun kuvaasi vammaisesta ihmisestä? Onko sinun lähipiirissäsi vammaisia? Miten kohtelet heitä? Ovatko he sinulle pelkkää inspiraatiopornoa, vai kuunteletko oikeasti heidän ajatuksiaan? Ovatko he sinulle pelkkää ilmaa, vai tärkeitä ihmisiä? Kohteletko heitä kuin yhdenvertaisia, vai (kuten useimmat) kuin pikkuruista vauvvaa, joka on juuri oppinut kävelemään, ja sanomaan sanan kakka? Teen tästä näin karikatoitua, jotta ymmärrettäisiin, että vammaisilla on oikeasti tunteet, tarpeet ja oma tahto.  Vammaisuus ei ole pelkkä ”huono juttu”. Se on myös hieno asia, se on identiteetti (myös allekkirjoittaneelle), yhteisö, adjektiivi, haukkumasana......... Minä olen itse ...

Pimeät, pelottavat kujat

24.03.2021 klo. 17:22  Maaliskuun alussa Lontoossa murhattiin nainen, kun hän oli matkalla ystävänsä luota kotiin, kello yhdeksältä illalla. Hän puhui poikaystävänsä kanssa puhelimessa, ja ilmoitti, että on tulossa kotiin pidempää, valaistua reittiä pitkin. Ihan turha sanoa, että mitäpäs oli yksin kadulla niin myöhään, tai varmaan oli taas seksikkäät vaatteet päällä. EI! Syy ei ole naisen, syy on sen, ettemme me vieläkään, vuonna 2021 ymmärrä, ettei toisen kimppuun käydä, oli hän sitten mitä sukupuolta tahansa! Syy lyömiselle ei ole, että: no sä ärsytit mua, tai että: no se oli vahinko. Lyöminen sattuu, aina, poikkeuksetta. Se jättää jälkiä, siitä jää mustelmia, ja lyönnin muistaa. Vaikka silloin olisikin humalassa, siitä jää epämukava tunne. Ihan sama, vaikka ärsyttäisi, ihan sama, vaikka olisikin kännissä. SE EI OIKEUTA LYÖMÄÄN, ihan samalla tavalla, kuin se, että kävelee yöllä yksin kadulla, ja sattuu olemaan nainen, ei oikeuta raiskaukseen tai murhaan. Muutenkin, olisi ehkä aik...

KOSKEMATTOMUUS!

16.01.2021 klo. 16:41 Koskemattomuus on kiistämättä aihe, johon liittyy paljon kiistoja, mutta oman kehon koskemattomuus, on ihmisarvo. Kukaan ei siis saa koskea ketään, sukupuolesta, pituudesta, puheesta tai silmien väristä riippumatta. KETÄÄN EI SAA KOSKEA ILMAN LUPAA! Nyt haluaisin kuitenkin tarkastella tätä kohdullisten näkökulmasta, en kuitenkaan halua unohtaa miehiä ja ei kohdullisia, sillä tämä sama koskemattomuus koskettaa kaikkia.  Usein naisilla, ja feminiinisen kehon omistamilla henkilöillä, on keho, joka katsotaan olevan yhteiskunnallista ja vapaata riistaa. Meitä saa katsoa, kommentoida ja koskea miten haluaa, eikä ketään kiinnosta, haluammeko me sitä vai emme. Yleensä jos puhuu tästä tai katselee keskusteluja somessa, kohtaa ennemmin tai myöhemmin argumentin: mutta hän halusi tai oma syy, hänellä oli liian paljastavat vaatteet. Ei vaatteet anna lupaa ahdistella! Ei se, että jollakulla on lyhyt toppi, jossa on ohuet olkaimet ole syy koskea tai katsoa. Mikään ei anna oi...

Yleisesti blogista. Mitä haluan sillä sanoa?

 12.12.2020 kello 22:02 Olen jo pitkään haaveillut blogista, kunnes sain tänään päivällä viimeisen potkun tämän blogin luomiseen. Haluan tuoda tässä blogissa esiin vähemmistöt (sekä seksuaali- että sukupuoli vähemmistöt), vammaiset, naisten oikeudet, ilmaston, ja ylipäätään elämän kipukohtia ja asioita, joita pitää parantaa. Asia, josta en kuitenkaan tule puhumaan missään vaiheessa on rasismi ja rodullistaminen. Kyse ei ole siitä, että kannattaisin sitä, ei, päin vastoin, mutta en osaa itse puhua siitä, enkä rupea arvailemaan. Heitä, jotka siitä puhuvat on jo paljon, ja suosittelen lukemaan heidän postauksiaan :) Pääpointtina tällä blogilla on siis kaiken lainen aktivismi. Tulen puhumaan omista kokemuksistani ja käsityksistäni. Toki, jos aihe on sellainen etten mitään tiedä tarkistan asioita ja lähteitä. Otan myös kommentteja mielelläni vastaan. Huomioikaa toisenne ja olkaa varovaisia /  A.